Toimistorottien paine merelle kasvoi suureksi, joten emme jääneet kotiin perheidemme iloksi. Tiedossa oli syksyn ensimmäinen todellinen taimenen kalastusreissu. Todellinen sikäli, että läpeensä laiskana koukutin taulussa pitämäni 50 uistinta uudelleen. Tätä en tee kuin ehdottomaan tarpeeseen. Silloin kun olosuhteet ovat kohdallaan. Myrskyn jälkeen näet paikat ovat, niin kuin kimpan filosofi, Ana sanoo: "Neitseellisessä tilassa, kuin juuri luomisen jälkeen."

Missä Gurut?

Raikkaan merituulen ja virkistävien sadekuurojen takia kaikki todelliset Taimengurut olivat jääneet kodin lämpimään hakemaan valtaa suhtessa toisiin vastaaviin Guruihin. Valtaa haetaan vittuilemalla muille Isoille Pojille Kalastus.comin keskustelupalstalla. Siellä ymmärtämättömät, muita merkkejä koskaan kokeilemattomat Abu-uskovaiset pohtivat, mikä Abu on toista parempi taimenenkalastuksessa tyyliin: Kyllä Polski Fiat on parempi kuin Lada, sen paljastaa jo räjäytyskuva! Tai pitääkö Rapalan on jatko- vai katkosellainen? Gurujen puutteen merellä huomasi siitä, että emme nähneet ainoatakaan kalavenettä koko päivänä! Verkkojen ilosanomakin loisti poissaolollaan. Ei ainuttakaan kohoa.

Veden lämpö oli 5.5°. Tuuli 9-12 metriä sekunnissa. Aallokko oli miehekästä eilisen myrskyn jäljiltä. Ulos päästyämme kokeilimme yhtä vain kerran aiemmin heitettyä paikkaa, jossa oli rajut olosuhteet. Ei havaintoa kaloista. Valtavia kiviä sen sijaan vilahteli ohi oikealta ja vasemmalta. Valaistusolosuhteet vielä muuttuivat minuutti minuutilta vaikeuttaen kivien havainnointia, joten olo tuntui huteralta. Näissä olosuhteissa ei merelle mennä rikkomaan välineitä, joten päätimme suunnistaa hyvin tuntemillemme vesille, jossa kivet on laskettu jo vuosia sitten.

Taktiikka

Veden kylmyydestä ja olosuhteiden kovuudesta teimme johtopäätöksen, että taimenet ovat jo hieman rauhallisimmissa paikoissa. Niin kuin usein, olimme taas kerran väärässä. Tää on tätä, kun ei ole kalakirjanpitoa, josta vilkaisemalla olisi saanut kaiken selville.

Saavuimme ensimmäiselle tuntemallemme ottipaikalle, matalaan kivikkoon, josta murtuvat aallot löivät voimalla yli. Olimme yksituumaisesti sitä mieltä, että kala ei veden ollessa näin kylmää viihdy noin äärimmäisissä olosuhteissa. Niinpä kiersimme kivikon suunnaten kohti rauhallisempaa lahdenpohjukkaa. Matkalla pohjukkaan jouduin hetkelliseen mielenhäiriöön ajaen jo ohitetun kivikon suojanpuolelle. Parkkeerasin veneen aivan alimmaiseen kiven viereen, murtuvien aaltojen lomaan. Kokemus on osoittanut, että silloin tällöin on suoraan vastatuuleen suoritettu heitto antanut kaloja. Niin nytkin. Jarin toinen heitto antoi kalan. Väsytys ja haaviminen. Nätti puolitoistakiloinen. Uusi ajo kiven viereen. Taas toinen heitto ja kala Jarilla kiinni, nyt tasan kaksi kiloa

Kokemuksesta viisastuneena ymmärsimme pienuutemme ja kurvasimme karikon ulkopuolelle, jossa raju merenkäynti murtuvine aaltoineen aiheutti vaikeuksia pysyä veneessä.

Heittoetiikka

Merellä olemme pyrkineet pitämään kiinni heittoetiikasta. Etiikalla tarkoitetaan veneen kuljettajan oikeutta heittää ensimmäinen heitto aina uudelle paikalle saavuttaessa. Tämä siksi, että kalareissut ovat veneessämme veristä kilpailua, koska eniten tai suurimman kalan saanut on kovin jätkä ja muut eivät mitään. Kuski taasen, on aina selkeästi muita heittäjiä heikoimmassa asemassa. Heittosektorit ovat kapeammat, ulottuvuus heikompi ja veneen pitäminen paikallaan vaatii jatkuvaa työskentelyä.

Vakautin veneen ja suuntasin heiton kohti paikkaa, josta kerran erityisen vauras taimen iski kiinni, ui kallionvierestä veneemme editse mahtavasti hypäten, vilkuttaen mennessään. Uistin veteen. Muutama kammen pyöräytys, ja kala kiinni. Väsytys, nätti 50 senttinen kala, jonka päästin kasvamaan.

Tahkosimme tuntemamme paikat läpi. Lahdenpohjukat eivät toimineet, koska merenkäynti oli irroittanut niin paljon levää pohjasta ja painanut sen lähelle rantoja, että heittäminen ilman salattia oli mahdotonta. Kalat eivät moisessa liemessä viihdy. Yrittäminen muualta antoi kolme tärppiä, joista yksikään ei suostunut jäämään kiinni.

Hiljainen hetki, aaltoja, stendari

Matkalla rantaan kokeilimme uudestaan paikkaa, josta saimme kalat. Kymmenen minuutin tahkoamisen jälkeen Jari sai alamittaisen Trutta-kalan, joka tuli Noutajalla. Trutta-kalan saaminen on meille aina erityisen merkittävä hetki, joka herkistää mielen ja saa kyyneleen vierähtämään poskelle. Tapauksen kunniaksi otimme hatut pois päästä ja pidimme hetken hiljaisuuden. Sitten teimme aaltoja ja heiluttelimme stendaria auringon laskeutuessa alemmas. Voi Erkki minkä teit!

juha