|
Cape Town, Etelä-Afrikka, marraskuu 2004,
KAPKAUPUNKI
Taas kerran vaivojamme säästelemättä uhrauduimme kalastavan Suomen kansan puolesta ja matkustimme Etelä-Afrikkaan, Kapkaupunkiin. Matka oli pitkä, mutta koska aikaeroa Suomeen ei ole perillä ei tarvita tokkuraisia sopeutumispäiviä.
Olimme liikkeellä marraskuussa, aikana jolloin keltaevätonnikalan pyynnin pitäisi olla parhaimmillaan. Suurimmat yksilöt ovat yli 100 kg:n petoja ja kalojen keskipaino 50 60 kg.
Olin varannut meille koko päivän charterin ja lähtö oli aamulla aikaisin Simons Townista, joka on Kapkaupungista etelään n. 60 km. Lähtö olisi aamulla klo 0700 ja paluu auringon laskiessa illalla. Saavuimme ajoissa satamaan, jossa oli vuokraamamme vene, mutta kippari puuttui. Ihmeteltiin tovi ja päätin soittaa Robille, jolta olin tilannut palvelun. Rob kertoi, että ei itse pääse meitä opastamaan, vaan oppaana on alihankkija omalla veneellään, koska hänellä on toinen varaus. Ilmeni myös, että oppaamme oli hakemassa bensaa. Huoltoasema, joka normaalisti on auki, olikin kiinni ja hän joutui hakemaan menovettä kauempaa.
Viimein oppaamme saapui paikalle bensoineen. Tankkaus lapposysteemillä ja matkaan. Ajoimme ulos Hyvän Toivonniemen ulkopuolelle. Näimme matkalla valaan, mutta toisin kuin Kanadassa paikallinen laki kieltää menemästä 300 metriä lähemmäs. Kuvaaminen jäi haaveeksi. Matkalla ilmeni, että alueelle oli merivirtojen mukana saapunut poikkeuksellisen lämmintä vettä, joka oli nostanut pintaveden lämmön 22 asteeseen.
Keltaevätonnikala viihtyy 17-19 asteen lämmössä, eikä kaloista ole ollut moneen päivään mitään tietoa. Samana päivänä oli menossa uistelukisa, mutta kaikki kisaveneet olivat sisempänä, koska tonnikalaa ei ulompana ole. Niemi jakaa meren kahteen osaan. Toisella puolella on lämpimämpi Intian valtameren virtaus ja toisella aina viileä Atlantin virtaus. Atlantin puolella oli liian kylmää vettä tonnikaloille ja Intian valtameren puolella nyt liian lämmintä. Huono tuuri ja joutuisimme tyytymään Yellowtailien (keltapyrstö) pyyntiin. Harmitti, koska olin varautunut parin tunnin vääntöön 100 kilosen tonnikalan kanssa. Jäi toiseen kertaan.
Neljä ”keskiluokan” settiä pantiin vetoon ja niihin pyynneiksi 2 isoa vaappua ja 2 perhoa. Vetonopeus 6 solmuun. Ei mennyt kovin kauan, kuin ensimmäinen kala oli kiinni. Kalat olivat varsin vahvoja, mutta välineet turhan tuhdit. Väsyttelyn riemusta ei päässyt nauttimaan kunnolla. Saimme 8 kalaa, keskipainoltaan n. 4 kiloa, jotka kaikki tulivat melko nopeasti kyytiin. Päivän kiintiö on 10 kalaa per lupa. Ainoa luvan haltija oli oppaamme. Hän tosin sanoi, että voimme ottaa niitä enemmänkin, mutta silloin pitää osa piilottaa veneeseen ennen rantautumista.
Kalastus muistutti osaltaan Australian kalastusta. Tähyilimme lintuparvia, jotka ovat pinnassa olevien syöttikalaparvien kimpussa. Siellä on koko ravintoketju petokaloineen. Meressä oli paljon elämää. Hylkeitä oli joka puolella aina kun pääsimme kalaparven lähelle. Analla oli vauraampi kala kiinni hyvän aikaa, mutta kesken väsyttelyn hylje vei kalan koukusta. Näin käy kuulemma usein, kun väsyttely pitkittyy. Keltapyrstö kasvaa alueella yli 10 - kiloiseksi ja ne eivät tule suosiolla kyytiin.
Kyselimme oppaaltamme paikallisesta kalastuksesta. Urheilukalastuksen suosio on kovassa kasvussa. Chartertarjontaa on vielä aika vähän, mutta kysyntää on. Turistit haluavat kalastaa nimenomaan tonnikalaa. Ammattikalastus on alueella vilkasta, mutta säädeltyä.
Paikallisissa kaupoissa ja ravintoloissa on aina tuoretta meren elävää tarjolla monessa muodossa ja halpaan hintaan. Nam nam! Oppaallamme oli parasta aikaa haussa ammattilupa, sillä hän haluaa palkata pari apulaista ja aloittaa tonnikalan ammattimaisen pyynnin. Tonnikalaa pyydetään lyhyillä paksuilla vavoilla, jotka ovat tukevasti kiinni veneen laidassa. Keloina ylisuuret Pennin Seamasterit ja kalat veivataan väkisin kyytiin. Parhaimmillaan isoja tonnikaloja tulee 3000 kiloa täyteen, mikä on oppaamme veneen maksimi, jotta sillä voi vielä turvallisesti ajaa rantaan. Silloin on vene aivan täynnä kalaa. Luvan saannin edellytyksenä on, että palkatut apumiehet ovat paikallisia mustia. Työ on erittäin raskasta fyysisesti, mutta sillä on mahdollisuus tienata huomattavia summia. Tonnikalat arvioidaan kalasatamassa ammattilaisvoimin. Arvioitsija tutkii kalat ulkoisesti, kairaa näytteet lihasta, nuuhkii, tunnustelee ja lopuksi luokittelee kalan laadun. Tämän mukaan määräytyy kilohinta.
Reissumme loppui ennakoitua aiemmin, kun toinen moottoreista ei suostunut pysymään käynnissä. Lisäksi moottoreiden välissä oleva ohjaustanko meinasi irrota, mutta mukanamme oli onneksi kokenut venekauppias, joka huomasi tilanteen. Tanko kiristettiin paikalleen ja ajoimme takaisin rantaan yhdellä koneella. Moottoreissa oli ihmeellisiä asennusratkaisuja ja markan virityksiä. Paikallinen lainsäädäntö määrää veneeseen 2 moottoria jos venettä käytetään yli yhden merimailin päässä rannasta. Tästä oli venekauppiaamme mielissään ja toivoon samanlaista edistyksellistä lakia myös Suomeen. Hän on syvästi huolissaan kuluista, joita veronmaksajille tulee, kun Suomessa viranomainen hinaa veneilijöitä rantaan.
Saimme hinnasta alennusta lyhentyneen reissun takia ja myös siksi, että tonnikalaa ei saatu. Kalastus riippuu luonnonolosuhteista ja aina ne eivät satu kohdalleen, kuten kaikki tiedämme ja ymmärrämme. Koska olosuhteisiin ei ollut odotettavissa muutoksia matkamme aikana, päätimme jättää kalastamisen sikseen ja keskittyä muuhun turismiin.
Kapkaupungissa ja sen ympäristössä on paljon nähtävää. Ajoimme n. 1500 km, kävimme Stellenboschissa viinitiloilla, Hermanuksessa katsomassa valaita, jotka olivat aivan rannassa, Pöytävuorella, eläinpuistossa (ei mikään safari), Hyvän Toivon niemellä, katsomassa pingviinejä, ostoksilla jne.
Maan hintataso on edelleen edullinen ja esim. Ravintoloista saa erittäin hyvää ruokaa viineineen edullisesti. Missään en ole syönyt paremmin. Kapkaupungin turvallisuustaso on hyvä, kun käyttää tervettä maalaisjärkeä. Kaupungin ympärillä on lohduttomia slummeja, joihin ei ole asiaa. Myös pimeällä kannattaa välttää tiettyjä alueita ja kulkea autolla tai taksilla.
Menen varmasti uudestaan, hieno paikka.
ahis
|
|
|