kuvia

....Jari marmatti kirjoittavansa kalastus.comin keskustelupalstalle omat näkemyksensä ns. ottipeleistä, jolla ei saa mitään. Yksi niistä oli “Tämä Westins Jätte, jonka ensi viikolla vien takaisin Mitrolle Wobbleriin ja kerron mitä mieltä olen tästä s****nan mokkulasta.”.....

Päätimme mennä haukikalaan 21.9.

Ilmatieteenlaitoksen “susi tulee ennustuksiin" tottuneena emme huolestuneet 18 metrin tuulivaroituksesta, vaan jätimme päätöksen aamuun.

Aamulla varhain avasi koneeni ja tarkistin tuulen. 6 metriä. Katse horisonttiin, rintama näytti menevän etelästä ohitse, joten hyvältä vaikutti. Säätä pähkäillessäni kurvasi Ana jo autolla pihalle. Ana istuu mieluimmin vaikka hammaslääkärin vastaanotolla, kun kotona, joten mikään sää ei ole hänelle este. Oli hankkinut uuden kelan, joten polte oli hirmuinen.

Kankkunen

Soitto Jarille, joka kaverin syntymäpäiväjuhlista aamuyöstä kotiutuneena ja hetkeksi nukahtaneena, sopersi älämölöä luuriin. Perhe-elo ei myöskään Jarilla kuulu elämän kahdenkymmenen tärkeimmän asian joukkoon, joten päätöstä lähteäkö vai jäädä, ei tarvinnut miettiä.

Kamat kyytiin, traileri kiinni ja menoksi. Matkalla otimme Jarin kyytiin. Tavallisuudesta poiketen hänellä oli vain 3 vapaa keloineen ja 300 uistinta normaalin kahdeksan setin ja 800 kuvan sijaan. Uistintaulujen varustuskin oli kuulema “kevät terässä”, kun tauluissa roikkui vain “kevätuistimia”. Olipa lasten pesäpallomailan kokoinen Westins Jätte poikittain peittäen osin muut ottipelit alleen. Jätteä oli yritetty irrottaa taulusta tarpeettomana, mutta maapallon pyörimisliikettä oli jostain kumman syystä aamuksi nopeutettu, joten irrotus ei ollut onnistunut.

Ajo perille, vene veteen. Kahdelle kimpan jäsenelle paikat olivat tuttuja vuosien takaa. Täällä taimenjahdissa kolhiintunutta itsetuntoa oli takavuosina lääkitty. Käynnit jäivät, kun jostain käsittämättömästä sattuman oikusta taimensaaliit paranivat muutamaksi vuodeksi. Nöyryytykset viime syksynä ja keväänä olivat kuitenkin palauttaneet maanpinnalle ja luimistellen palasimme hakemaan itsekunnioitustamme takaisin.

Paniikkiuistin ja Rapala-jono

Loppukesästä ahvenen lippa/jigi-keikoilta palatessamme olimme kurvailleet tumppihaukipaikkojen kautta. Siellä Ana oppi ymmärtämään kantapään kautta Suuren Turkulaisen Haukigurun H. Vennon salaisen aseen merkityksen. Uitat mitä uitat, lopulta siiman päässä on oltava paniikkiuistin. Vaapuilla on kiva leikkiä, mutta jos kalaa haluaa varmasti, niin peltiä sen pitää olla. Antin loputtoman Rapalajonon jatkeeksi oli uistintauluun ilmaantunut vihreä 33g Turku Spoon. Toistaiseksi Venekimpan jäsenet eivät ole päässeet todistamaan, että Rapalallakin saisi kalan, mutta ehkä sekin päivä vielä tulee.

Osa Rapala-jonosta selittyy “kolme magnumia satasella”-tarjouksista, joita Anan on mahdotonta ohittaa. Loput ovat kalaisille vesille tehtyjen Henkisen Kehityksen Seminaarien peruja. Firman puitteissa tehdyillä kursseilla, muut osanottajat ovat poikkeuksetta erityisen liikuttuneessa mielentilassa, keskittyen lähinnä epäselvien äänteiden tuottamiseen. Ana on ainoana saanut nostettua uistimen laidan yli, jota veneen perässä uineet nälkäiset kalat ovat odottaneet. Kaloilla on herunut voittoja kilpailusta; lisää Rapaloita, joka vuosi.

Suunnitelma

Vesi oli 11-12 asteista, syyskuun puoliväli ohitettu. Ajatus oli mennä ulos, jossa suuremmat hauet lymyäisivät. Ongelmana oli itätuuli, joka sai useimmat vanhoista ottipaikoista tyyniksi. Vaikutti myös peltikeliltä kauden ollessa niin alussa. Matkalla ulos pysähdyimme vanhaan läpi vuoden toimivaan ottipaikkaan, johon tuuli pääsi puhaltamaan esteettä.

Laskimme ankkurin, jotta saisimme sössiä rauhassa. Ana luotti paniikkiuistimeen ja me muut vaappuihin. Kolmas,neljäs heitto, ja Analla tärppäsi. Kymmenen sekunnin väsytyksen jälkeen kehoitti Jari ottamaan kalan ylös, eikä leikkimään sillä, koska “heittosektorit menee ja kalastusaikaa kuluu hukkaan”. Pienehköllä haspelilla, kevyellä vavalla, ilman peruketta kalaa joutui väsyttämään varovasti. Se ei suostunut näyttäytymään, vaan pysyi syvyyksissä. Vihdoin Ana sai kalan veneen vierelle Jarin koukatessa sen haukikoukulla veneeseen. Uistimen irrotus, kalan punnitus, muutama kuva ja laskimme kalan takaisin omiensa joukkoon. Elävän kalan punnitus digivaa´alla heiluvassa veneessä antoi painoksi jotain 9.7kg:n ja 10.2 kg:n välillä. Vaihdoimme hieman paikkaa, pari pientä haukea.

Suunnitelman muutos

Koska kalaa oli ainakin sisällä teimme muutoksen suunnitelmiimme. Päätimme jäädä joksikin aikaan sisälle heittämään loka/marraskuun paikkoja. Hiljaista, joitakin tärppejä. Kalastusta vaikeutti ahvenvita ja muut heinät, jotka eivät loppukaudesta vaivaa. Kokeilimme myös “perinnepaikkoja”, joilta vanhoina hyvinä aikoina oli kuulopuheiden mukaan nostettu suurhaukia. Yksi tumppi. Takaisin tutuille vesille . Hauet olivat ruokailemassa pikkukalojen hypyistä päätellen. Jokunen tärppi, yksi ylös.

Siirryimme syvemmälle. Olemme kuitenkin Kaislikkomiehiä, joten hauen kalastuksessa heinän oltava jatkuvasti näköpiirissä, muuten usko menee. Veneen alla 8 metriä vettä ja kaislikko kymmenen metrin päässä. Tuuli samoin kuin ensimmäisessä paikassa, suoraan kohti rantaa. Edellytykset kohdallaan.

Westins Jätte

Maapallon pyörimisnopeutta oli hidastettu ja Westins saatu uistintaulusta siiman päähän. Jari marmatti kirjoittavansa kalastus.comin keskustelupalstalle omat näkemyksensä viime viikon aiheeseen ottipeleistä, jolla ei saa mitään. Yksi niistä oli “Tämä Westins Jätte, jonka ensi viikolla vien takaisin Mitrolle Wobbleriin ja kerron mitä mieltä olen tästä s****nan mokkulasta.” Kyselin montako kertaa oli uistimella heittänyt. “Joitakin kertoja”, oli vastaus. Uistin oli roikkunut pari vuotta taulussa, joka on lähes sama asia kuin sen uittaminen. Ajattelin ehdottaa uistintaulun kääntämistä veneen laidan ulkopuolelle, jotta kalat näkisivät tarjonnan veteen ja valittuaan vieheen hyppisivät suoraan taulussa oleviin peleihin, kun Jari ilmoitti “yli kiloisen” olevan kiinni. Hyvää kalastusaikaan meni hukkaan Jarin väsytellessä kalaa. Koukulla veneeseen, punnitus (n. 7 kg) ja takaisin kasvamaan. “Nyt Westinssistä tuli luottopeli”, virkkoi Jari. Heti perään toinen pienempi iski Juhan uittamaan Westinssiin.

Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti päätimme käydä ulompana. Hiljaista oli. Pari tärppiä, yksi kala.“Nyt ei ole luottoa mihinkään” virkkoi Jari kun olimme heitelleet tyhjää pari tuntia. Luotto Westinssiinkin oli kadonnut, Takaisin sisälle ilman mainittavaa tulosta. Kankkunen vaihtui väsymykseen ja lähdimme kotiin.

Jaa?

Syönti tuntui olevan kohdallaan itätuulesta huolimatta. Kalojen löytäminen oli hankalampaa. Ulkonakin olisi varmasti ollut halukkaita ottajia, mutta ymmärtämättömyytemme esti paikkojen löytämisen. Tässä toimineet vieheet.

juha

Uistintaulun valmistaminen