|
Keskushermostoon vaikuttavavien nautintoaineiden sumentaessa arvostelukykyä alkoivat illalla rehvakkaat puheet “jumputuksesta vavanpäässä ja suurhauista". Kalastukseen skeptisemmin suhtautuva olisi voinut mainita erityisen alhaalla olevan veden tai viikkoja jatkuneen pohjois-itävirtauksen heikentävän kalastusta.
Pilkkopimeässä ennen kukonlaulua havahduimme kännykän herätykseen. Eilisiltainen pullistelu oli jo mielessä muuttunut melkein todeksi. Vain kalat puuttuivat, pikkuseikka, joka moisille tekijämiehille olisi pikkujuttu. Aamupala ja menoksi. Tuuli oli idästä ja ilman lämpötila kuin joku olisi jättänyt pakastimen oven auki.
Katetta optimismille antoi ensimmäinen paikka, josta hetken heittelyn jälkeen heltisi kolme kalaa. Koko oli tumppikokoa, josta ei pullistelua saa aikaiseksi. Tapahtumien määrä kuitenkin nosti tunnelmaa. Loppupäivä olikin sitten kituutusta. Pieniä kaloja siellä täällä. Päivän kokonaissaalis jäi pariinkymmeneen kalaan, joista isäntämme Heikki sai 11.
Erityisen arvokkaaksi suorituksen tekee tapa jolla se tehtiin. Vastarakastunut piintynyt poikamies kalasti pääosin vasemmalla kädellä! Lähes koko päivän hän piti oikeassa kädessä kännykkää, johon joko lirkutti tai näppäili lemmenviestejä valitulleen. Puhelut päättyivät aina pälyilevän katseeseen ja vaimeasti lausuttun “ Niin minäkin” lauseeseen, johon ilmeisesti sisältyi joku minulle avautumaton, koodattu viesti. Itse kalastelin koko päivän kahdella kädellä saaden vain pari puikkaria. Tasan ei käy onnen lahjat.
Ilalla jatkoin “niin minäkin”-viestien kuuntelua kun Jarikin liittyi soittajiin. Mökin lämmetessä rakenteissa talviuniaan nukkuneet tuhatneljä kärpästä aloittivat iloisen lentonäytöksen. Iniön Mengele kaivoi Raid-purkin esiin lopettaen ankaralla kaasuttamisella hyönteisten riemun lyhyeen.
Aamulla näkymä mökissä muistutti Ensimmäisen Maailmasodan rintamaa kaasuhyökkäyksen jälkeen. Kärpästen liiskautuessa jalkojemme alla teimme aamutoimet. Eilinen menestys oli sen verran tuoreessa muistissa, että kului melkein kolme minuuttia ennen ensimmäisten hurmahenkisten lausahdusten pääsyä ilmoille. Siperian opetukset takaraivossa selkeästi kuitenkin hidastivat pahinta kiirettä merelle.
Kävimme osin samoja paikkoja läpi kunnes kärsimyksen jatkuessa ennallaan kokeilimme taimenta. Kynnys taimenen kalastukseen on suuri, koska kuten aiemminkin on sanottu, meillä pitää pohjan ja heinän näkyä kalastettaessa, muuten "usko menee". Lopun “Taimenpaikoilta” haukea tulikin parhaiten ja koko oli selkeästi kaislikkokalaa suurempi. Viikonlopun suurimmaksi jäi Jarin Kulp Krokodilillä saama 3.3 kiloinen.
Kun syönti ei ollut aivan hurjaa lopetimme kalastuksen aikaisin iltapäivällä. Näin Heikki ehti ajoissa kotiin hoitamaan viikonlopun erossa kärsinyttä sosialista suhdetta.
Valtaosa kalastamistamme paikoista oli joko leopardi-pohjaisia kevätlahtia, jossa hauen ohella taimenkin viihtyy keväällä ennen irtaantumista, tai tyypillisiä matalia tumppihaukien kaislikoita, joissa kiloiset ovat kingejä läpi vuoden. Suurimmat kalat ovat tulleetkin juuri näistä lahdista keväällä. Joukossa on ollut myös suuri taimenia. Varsinaisia syviä rantoja, joissa isot syyshauet lymyävät ei paikkojen joukossa ollut. Viimeiset taimenyritykset osoittivat isompien haukien tarvitsevan syvempää vettä, tuulta ja virtaa. Siellä ovat nälkäiset syönnösellä ja siellä vapa jumputtaa.
juha
|
|
|
