Unelmien kalareissu Iniöön.

Joskus tässä elämässä kaikki menee kuin kusi lautaa myöten, villeimpienkin kuvitelmien muuttuessa todeksi.

Tie on auki, taivasta myöten.

....Ensimmäisen kahden tunnin aikana oli veneeseen nostettu 12,5 kiloinen, 10,5 kg, kaksi kasia ja yksi vitonen ja kolme kolmosta. Pienet hauet loistivat poissaolollaan....

Kännykät kiinni

Poimimme isäntämme Heikin matkan varrelta kyytiin. Kun yhteisestä sopimuksesta laitomme ensitöiksemme kännykät kiinni. Ei enää viime vuosista tuttuja kymmeniä rehvastelevia puhelinsoittoja tai tekstareita kavereille, jossa liioitellaan omia kalansaaliita. Ei enää löysää löpinää, loputtomia soittoja ja kyselyjä, missä muut ovat, ja mitä sieltä mahdollisesti on tullut.

Aiemmin alituiseen läsnä ollut pelko siitä, että elämä on jossain muualla, siis siellä, missä saadaan suurempia saaliita, oli poissa. Nyt matka ja kalastus otettiin retriittinä. Jo matkalla olimme perillä, on tilaa ja mahdollisuus hiljentyä, keskittyä olennaiseen.

Radio halkopinon alle

Saavuttuamme mökille asetuimme taloksi. Jotta ei tulisi kiusausta avata radiota, nostimme sen saunan puolelle ja kaadoimme kasan halkoja päälle. Ei enää “Tätä runoa en halua kuulla”-ohjelmaa. Ei latteita jääkiekkokoosteita, joissa selostaja Tahvanainen, ääni falsetissa, kertoo Oikaraisen ajassa 57:12 tasoittaneen 3-divarissa Keravan Ketterää vastaan. Big deal! Herätyskello oli pysähtynyt. Hyvä niin.

Henkinen ravinto

Tavallisesti tässä vaiheessa mielen ja kehon itsehoito on jo aikaa sitten aloitettu. Tölkit ja pullot korkattu ja hämärtävä nitke laskeutunut. Solkataan niitä näitä, lämpimikseen, keskustelun liikkuessa huomisissa “suurhauissa, vavan jumputuksessa ja aikaisessa herätyksessä”. Aivan kuin olisi muka kiire johonkin. Nyt kaikki oli toisin. Jo ennen matkaa olimme päättäneet olla ottamatta pisaraakaan alkoholia mukaan. Sen sijaan keskityimme henkiseen puoleen ja hauenkalastuksen taitojemme syventämiseen.

Ensin Jari, syvällisesti Oshoon, Krishnamurtiin, Barry Longiin, De Melloon ja muutaman muun valaistuneen ihmisen tuotantoon perehtyneenä, alusti säkenöivästi aiheesta “Tunteet-valintojako?” ja “Mikä on riittävästi?”. Loistavan esitelmän jälkeen toimme itsekukin esiin omia näkemyksiämme aiheesta.

Tuskin olimme toipuneet tästä ymmärryksen ja viisauden ilotulituksesta, kun Heikki antoi oman panoksesta iltaan. Viime vuosien syyskalastuksiemme epäonnistumisista oppineena, oli Heikki tehnyt valtavan työn kesällä etsiessään kaiun ja plotterin kanssa uusia syyshauen kalastukseen sopivia paikkoja. Kaikki tasapohjaiset, matalat kevätkalastukseen sopivat lahdelmat olivat unohdettu.

Nyt oli luvassa syviä vesiä, jossa isot kalat uivat, ja käyvät pyydykseen. Jos kaislikkoa olisikin näkyvissä, tuli veneen alla olla ainakin 3,5 metriä vettä. Valmiiksi suunnitellut kalastusreitit ottivat huomioon, jopa tuulensuunnat. Veden lämpötilan ollessa 10°C, hauet oleilevat tuulen puolella, joten tyvenet paikat unohdettiin täysin. Luvassa olisi pelkkää kermankuorintaa.

Aamu

Aamulla nukuimme rauhassa, kunnes kehon kello herätti itsekunkin. Teimme hiljaisuuden vallitessa aamutoimet, kiirehtimättä ja huolella. Olemme näet huomanneet ,kuinka rauhallinen liikkeellelähtö päivään takaa hyvän tuloksen. Hosumalla kun ei tule kuin kusipäisiä kakaroita.

Vesillä

Heikki johdatti meidät uusille ennennäkemättömille ottipaikoille. Ilmeenkään värähtämättä hän kertoi ammattimiehen mielipiteensä uistimen valinnasta. “Minkä ymmärrät, sen hallitset”-viisaus mielessämme, emme voineet kieltäytyä neuvoista. Huolella tehty pohjatyö tuotti makoisaa tulosta. Ensimmäisen kahden tunnin aikana oli veneeseen nostettu 12,5 kiloinen, 10,5 kg, kaksi kasia ja yksi vitonen ja kolme kolmosta. Pienet hauet loistivat poissaolollaan.

Koska aamupäivän kalastus oli ollut niin tuloksekasta, päätimme rantautua suojaisaan lahteen grillaamaan ja ottamaan pienet nokoset ennen iltapäivän rupeamaa. Ilman kiirettä mihinkään.

Iltapäivä

Iltapäivä oli toisinto aamusta. Isoja ja vielä isompia haukia tuli kuin liukuhinalta. Lopetimme punnitsemisen, koska itsetuntomme ei ole saamamme kalan painosta tai niiden lukumäärästä kiinni. “Viisi, neljä puoli, neljä” olivat ainoita sanoja, joita veneessä kuului Heikin luetellessa vaimeasti kaiun syvyyslukemia. Kun olimme ottipaikalla, Heikki pysäytti veneen viitaten kädellä heittosuuntaan. Uistimet suhahtivat ilmojen halki, huollettujen kelojen hyristessä vaimeasti, ilman sivuääniä. Täydellinen hetki.

Takaisin Mökillä

lllalla, kiitollisena tapahtuneesta, kertasimme päivän tapahtumia kukin hiljaa mielessään. Myöhemmin Heikki perehdytti meidät, perukkeen, siiman, kelan ja vavan yhteistoimintaan, harmoniaan, jolla vältetään sotkut. Kun välineet ovat sovussa keskenään, lentävät vaaput kuin tikat, tarkasti maaliin. Kerta toisensa jälkeen, kuin itsestään. Mielesi on hiljainen, olet täydellisesti keskittynyt kalastamiseen. Raja, missä itse loput ja välineesi alkaa, hämärtyy, olette yhtä.

Sitten heräsin....

Jari karjuu kilpaa herätyskellon kanssa “Saatana, nyt ylös. Ei tänne ole nukkumaan tultu. Kymppikiloisten jumputusta ei mikään voi estää........”.
Aavistuksenomainen kankkunen jomottaa ohimoissa.

Reissun kahden päivän kalastuksen saldo oli kovasta yrityksestä huolimatta, tai juuri sen takia, oli kaksikymmentä haukea kolmeen mieheen, joten jatkoimme vanhoja tuttuja latuja. Suurimman hauen ollessa 7 kg, seuraavat 4,2 kg ja yksi kolmekiloinen, loput pientä silppua.

Kaloista soitettiin 103 puhelua ja lähetettiin 71 tekstiviestiä, veneessä ja mökillä. Radio pauhasi luoden rentoa tunnelmaa. Olimme ajan hermolla. Ou jee!

Viime vuonna ajoimme kimpan venellä ja saimme tuheroitua mottorin evän irti. Nyt olimme vierailevina tähtinä isäntämme Heikin uudenkarheassa, hienossa veneessä.
Evä pysyi kiinni.

Suomen petokalakannat jatkavat kurjistumistaan, kalastajien ymmärrys on entisellään.

juha