SYKSY 2001
Kimpan uutuuttaan hohtavalla veneellä tehtiin 1. testireissu Söderskärin majakalle 5.9 ja kaiken todettiin pelaavan mainiosti. Varustelu oli sujunut onnistuneesti ja 10 m/s tuulessakin kovaa ajettaessa kalusto pysyi paikallaan. Syksyn kalastus voisi alkaa.
Syksyn tilastoja:
- yhteensä vene oli käytössä 25 päivää (5.9 20.11)
- tuntimittariin kertyi 100 tuntia
- polttoainetta kului n. 400 litraa
Kalastuksessa keskityttiin taimenen heittokalastukseen kolmea poikkeusta lukuunottamatta. Vene oli reissussa 2 kertaa Tammisaaressa ja kerran Iniössä, jolloin hauki oli kohteena. Em. retkiltä suurimmat hauet olivat 4,4 / 6 ja 7 kg.
Syksy 2000 ja myös kevät 2001 olivat olleet erinomaisia, taimenta tuli erittäin hyvin. Syksyllä 2001 palattiin arkeen ja maan pinnalta kohonneet jalat losahtivat maahan nilkkoja myöten. Veneeseen saatiin lukuisia kaloja, mutta ei ainoatakaan yli 50 cm:n! Käytännössä kalastimme taimenta itäisellä Suomenlahdella länsirajana Onas ja itärajana Suur Pellinki. Alueella on pienempi kalastuspaine ja vähemmän verkkoja kuin pääkaupunkiseudulla, joten perusedellytykset olivat kohdallaan. Taimenta myös istutetaan melko paljon. Päällimmäisenä mieleen jäi arviomme mukaan yli 2kg:n taimen, joka kerran oli jo haavissa, mutta hyppäsi ulos. Sanoin Jarille: Ei hätää, kala on hyvin kiinni ja samalla se irtosi. Olen pahan hengen riivaama, ja saa nähdä koska onneni kääntyy mittakalan muodossa.
Syksyä 2001 leimasi usein toistuvat kovat tuulet, jotka estivät kalastamisen parhailla ottipaikoilla. Jouduimme tekemään kompromisseja ja sen seurauksena syksystä ei kalastuksellisesti ole paljon kerrottavaa. Taimen on vaikea ja haastava saalis, kalastus on suunnattava paikoille, jotka ovat aikaisemmin antaneet kalaa. Kun niistä joudutaan sivuun, on peli menetetty. Muutamia vauraitakin kaloja oli kiinni, mutta ne eivät suostuneet tulemaan veneeseen asti.
Ahis
|