|
Miten käy Silverboatsilta tiedottaminen?
Vaikka olen aktiivisesti etsinyt, en ole saanut Ruotsissa tapahtuneisiin Silver Eagle havereihin tyhjentävää selitystä. Silverin puolelta tapauksen hoito kelpaisi jokaiselle tiedotusta opettavalle instanssille malliesimerkiksi, miten tämänkaltaista julkisuutta ei tulisi missään tapauksessa hoitaa.
Asiaa setvittiin varsinkin Vetomuistelijoiden sivulla. Kirjoittelun ollessa kuumimmillaan osallistujen mielikuvitus sai laukata valtoimenaan. Tämä oli omiaan kasvattamaan kohua suhteettomiin mittoihin. Tässä vaiheessa olisi Silverin puolelta ollut asiallista kertoa, miten ja koska tapahtumat selvitetään, ja milloin asiasta kerrotaan tarkemmin.
Selvitysten valmistuttua olisi tulokset pitänyt julkaista ainakin niillä foorumeilla, joissa asiasta keskusteltiin. Samoin tietysti omilla verkkosivuilla. Vaan ei, Silverboatsilla kello käy yhä 1980-lukua, Kekkosen ja Breshnevin aikaa, jolloin ikävistä asioista piti vaieta. Elämme kuitenkin 2000-lukua, jolloin toimitaan erilaisessa maailmassa, uusien pelisääntöjen mukaan. Tiedottaja, totuuden kertomalla, katkaisee huhuilta siivet, saaden keskustelut oikeille raiteille. Taitava tiedottaja voi jopa kääntää kohun merkin eduksi.
Silverin nettisivuilla, silloin harvoin kun ne toimivat, päivä paistaa, eikä kenelläkään ole huolen häivää. Ainakaan allekirjoittaneen silmään ei sieltä ole tarttunut minkäänlaista kommenttia asiasta. Toisaalta Silverin sivut ovat olleet niin taajaan saavuttamattomissa (niin nytkin, ma 27.1 2003 klo 22.48), että vaikka siellä jotain olisi asiasta mainittukin, niin tieto ei laajaa lukijakuntaa saavuttaisi.
Yrityksissä, myös Silverillä, olisi syytä herätä nykyaikaan ja ymmärtää, suoran, avoimen, rehellisen viestinnän merkitys. Kun verkkosivut tehdään, niitä tulisi myös päivittää useimmin kuin kahden vuoden välein. Sivujen toimivuuteen tulisi uhrata pari euroa lisää, ainakin silloin, kun sivut tuntuvat olevan enemmän kadonneena bittiavaruuteen, kuin toiminnassa. Nykymaailmassa ei hyvien veneiden tekeminen enää yksin riitä, vaan myös yritysviestinnän tulisi olla kunnossa.
Onneksi kohta on Helsingin Venenäyttely, jossa voitte nykäistä Silverin edustajaa hihasta ja kysellä kauanko salailu ja salamyhkäisyys jatkuu. Terveisiä Leonid sedältä!
Juha
|
|
|
 |
|