Miksi joku yleensä ryhtyy lohenuistelijaksi?
Aikuiset (ainakin fyysiseltä iältään) miehet uhraavat tukoittain rahaa ja aikaa, jotta voivat vetää kuollutta kalaa tai väänneltyä pellinpalaa avomerellä, siiman perässä. Parhaassa tapauksessa tuloksena on nollareissu. Jos huonosti käy, voi veneessä olla syötäväksi kelpaamaton dioksiinilohi. Sen tietysti mielellään lahjoittaa anopille tai ikävälle naapurille.
Elämme seurausten maailmassa ja syiden pohdinta jää yleensä tekemättä. Varsinkaan asianharrastajat itse eivät ole sokeutumisensa takia kykeneviä kriittiseen ajatteluun lajistaan. Pohdinta herättää pahaa verta ja muka mustamaalaa, oman, tärkeänä pidetyn harrastuksen.
Valotan muutamalla lauseella, mistä uistelussa oikein on kysymys?
Uisteluharrastus nykymuodossa pohjautuu kulttuurimme ja nyky-yhteiskunnan syvimpiin yhteisiin arvoihin. Kateuteen, ahneuteen, omanvoitonpyyntiin sekä ihmisen vieraantumiseen luonnosta. Merilohenuistelu on kaikkea tätä kompaktissa paketissa.
Kateus, ahneus ja omanvoitonpyynti
Vanha sanontahan sanoo, ettei kukaan ole niin kateellinen kuin kalamies. Se pitää osin paikkansa. Nykymuodossa päivitettynä se kuuluu,että kukaan ei ole niin kateellinen kuin merilohenuistelija. Juuri pohjaton kateus ja ahneus ovat syyt miksi veneet varustellaan äärimmilleen. Kaikki mahdollinen tekniikka hyödynnetään, jotta voidaan tyhjentää vedet kaloista. Kun kalan saa omaan veneeseen, niin onhan se pois joltain toiselta.
Uistelijan mielestä on luonnollista, että kalastetaan 15:llä tai 20:llä vavalla, vaikka se ulkopuoliselta vaikuttaa hullulta tai koomiselta. Lohenkalastus on kilpavarustelua, jossa lajin harrastajilta on mopo karannut käsistä. Eräissä maissa kalastuksen apuna käytetään sähköä tai räjähteitä. Pahimmin kateuden ja ahneuden kiroista kärsivät lohenuistelijat ottasivat mielellään em. keinot käyttöön, jos niitä ei vielä paheksuttaisi muiden lajia harrastavien keskuudessä. Puuttuu vain ehdotus väliaikaisen padon rakentamisesta Tanskan salmiin, jotta voisimme pumpata Itämeren tyhjäksi ja saisimme nuijittua loputkin kalat hengiltä.
Sama porukka, merilohenkalastuskauden loputtua, kurvaa kalastamaan meritaimenia. Siellä he millinpaksuisine siimoineen, hainkalastukseen paremmin soveltuvilla keloilla ja vavoilla, joiden kärkikään ei värähdä alle viiden kilon tärpistä, nykivät hengettömiä taimenen smoltteja mailikaupalla veneen perässä. Rannassa kuolleet alamittaiset kannetaan vaivihkaa muovikasseissa autoon. Jos tärppi jaksaakin pistää räikän pärisemään, voi jarrun kiristää kireälle ja kelata kalan suoraan sisään. Tätä kutsutaan lohenuistelijan kalastusnautinnoksi.
Ihmisen vieraantuminen luonnosta.
Vieraantuminen luonnosta käy ilmi kun näkee varustellun lohenuisteluveneen. Se loistaa kuin huutomerkki ympäristöstään. Moinen määrä roipetta ahdettuna pieneen tilaan kertoo koruttomasti, että lohen uistelu nykymuodossaan on laji, jossa lisääntyvällä välineistöllä pyritään korvaamaan puutteellinen ymmärrys kalan elintavoista.
Uistelijat korostavat merellä, luonnossa, liikkumisen ihanuutta. Todellisuudessa jatkuvan pärinän ja polttoaineenkatkun tylsistyttämä lohenuistelija nököttää veneessä tärppiä odotellen.
Mitkä syyt saavat ihmisen elämän suistumaan raiteiltaan niin, että ryhtyy merilohenuistelijaksi?
Selväjärkisen naispuolisen ystäväni lausahdus osuu asian ytimeen. Hän kuunteli uistelijoiden jorinaa ja katsoi heidän välineistöä lausahtaen:
"Nuo äijät eivät mahda saada kotona tarpeeksi p***ua."
Taidatko sen paremmin sanoa? Pihtaavan eukon lisäksi, uistelu vaatii harjoittajaltaan selkeästi hiukan normaalia himmeämmän kuulan tai ainakin tavallista hitaammat vuoronvälit.
Uistelun mielettömyys korostuu erityisesti kun muistamme, että Itämeri on maailman saastunein meri. EU:n mielestä Itämeren dioksiinin saastuttama kala on käytännössä syötäväksi kelpaamatonta. Varsinaisia dioksiinin härmistymiä ovat lohen käyttämä ravinto, silakka ja kilohaili. Puhumattakaan lohesta itsestään. Uistelua ei voi mitenkään perustella ravinnon hankkimisella, ellei sitten halua nitistää läheisiään tai tehdä itse hidasta itsemurhaa. Rohkea suomalainen ei kuitenkaan piittaa varoituksista vaan ajattelee suositusten taakse kätkeytyvän Brysselin herrojen salajuonen. Epäluuloisena, tämä ajatus takaraivossa takoen, hän menee välinekauppaan. Ostaa kolmannen takilan veneeseensä ja pari vapaa keloineen.
juha
|
